Kimi Räikkönen myönsi pettyneensä Saksan GP:n tulokseensa – kommentoi myös Ferrarin epävarmaa käytöstä sateessa
Kuva: Getty Images
Ferrarin suomalaistähti Kimi Räikkönen kertoi pettyneensä Saksan GP:n kolmanteen sijaansa.
Formulakonkari oli hyvässä vireessä koko Hockenheimin kisaviikonlopun. Räikkönen paahtoi aika-ajoissa kolmanteen lähtöruutuun ja piti samasta sijasta kiinni myös sunnuntain kilpailussa.
Suomalainen pääsi jopa maistamaan kisan johtoa hetken aikaa ennen kuin Ferrari käski Räikköstä päästämään hieman nopeamman tallitoverinsa Sebastian Vettelin ohitseen.
Räikkönen sanoi suoraan kisan jälkeisessä David Coulthardin haastattelussa sääolosuhteiden tehneen kisasta äärimmäisen haastavan.
– Oli todella oikukas kisa sateen vuoksi. Radalla oli aika liukasta.
– Ei ollenkaan helppo kisa. Olen hieman pettynyt, mutta otamme tämän tuloksen vastaan tänään ja yritämme taas ensi kerralla, suomalainen harmitteli.
Myöhemmin kolmantena taistelleella Räikkösellä oli vielä mahdollisuus haastaa Bottasta, mutta tilaisuus kariutui kierroksella ohitettavien häntäpään kuskien virheisiin.
– Lopussa oli ongelmia kierroksella ohitettavien kanssa. Yksi Sauber-kuskeista oli edessä. Se maksoi sijoituksen Bottakselle, Räikkönen kertasi.
Vettelin epäonninen ulosajo sai monet epäilemään Ferrarin SF71H-kilpurin ominaisuuksia kovassa sateessa.
Räikkönen ei lähtenyt spekuloimaan Vettelin kolarin taustoja, mutta myönsi oman autonsa käyttäytyneen aiemmin arvaamattomasti vastaavalla säällä.
– En tiedä. Ajan vain omaa autoani, joten tiedän vain miltä se tuntuu. Aiemmin se [ajaminen autollamme] on ollut todella vaikeaa noin kovassa sateessa. Tänään oli todella vaikea arvioida, miten pito toimii.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”