Teemu Suninen povaa haastavaa Sardinian MM-rallia: ”Hulluttelu ei kanna mihinkään”
M-Sport Fordin tehdastiimin Teemu Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula lähtevät kovalla itseluottamuksella varustettuna torstaina käynnistyvään Sardinian MM-ralliin.
Sunisella on takataskussa uran ensimmäinen palkintokorokesija, sillä suomalaispari ylsi toukokuussa Portugalin osakilpailussa kolmanneksi. Analyyttinen Suninen kuitenkin korostaa, että menneitä on turha haikailla, sillä keskittyminen pitää olla tapissa heti torstai-illan Ittiri Arenan yleisöpyörityksestä lähtien.
– Portugalista jäi hyvät fiilikset, mutta itse koen, että aika nopeasti ne kannattaa unohtaa. Pitää vain keskittyä seuraavaan ralliin. Se on niin monesti nähty, että ralli on niin pienestä kiinni, Suninen muistuttaa.
– Ihan minimaaliset jutut voivat vaikuttaa siihen, oletko voittaja vai kahdeksas. Sekuntitaistelu on niin tiukkaa.
Suninen povaa Sardinian kisasta erittäin haastavaa koitosta. Kiviä joutuu väistelemään, ja teknisillä erikoiskokeilla kuljettajien taitotasoa mitataan.
– Näkisin, että tämä on vähän haastavampi ja teknisempi kisa kuin esimerkiksi Portugali. Kiviä on vähän joka puolella ja niiden kanssa pitää olla tarkkana. Vaikeaa on myös arvioida tienkulumaa ja millaisia murikoita sieltä nousee esiin. Pitää vain toivoa, että kaikki on löydetty nuottiin.
Sunisella on hyvät muistot Sardiniasta, sillä hän voitti Välimeren saarella WRC3-luokan kisan vuonna 2015 ja vuotta myöhemmin jokelalainen oli ykkönen WRC2-luokassa. Suninen, 24, lähtee jälleen hakemaan omaa maksimaalista suoritustaan.
– Tavoite on enemmänkin keskittyä omaan ajamiseen, eikä miettiä lopputulosta. Katsotaan, mihin asti se riittää. Yltiöpäinen hulluttelu ei kanna mihinkään. Siitä voi saada pari hyvää pätkäaikaa, mutta keskeytykset eivät taas ole koskaan hyvästä, Suninen summaa.
Sardinian MM-rallin alkoi torstai-iltana ja päättyy sunnuntaina.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä