Onko tässä Le Mansin historian nerokkain voitto? Kuljettajan älynväläys pelasti Jaguarin – yhdellä vaihteella maaliin

Tulevana viikonloppuna ajettava Le Mansin 24 tunnin ajo kysyy kestävyyttä sekä kuljettajilta että autoilta. Kilpailussa ovat kautta sen historian menestyneet paitsi nopeat, mutta ennen kaikkea älykkäät kuljettajat.
Jaguarin vuoden 1988 kilpailun voitto on varmasti yksi oivaltavimmista esimerkeistä.
C-ryhmän aikakautta muistellaan rata-autoilupiireissä yhtä suurella lämmöllä kuin suomalaisille tutumpaa B-ryhmää rallimaailmassa. Hurjat prototyypit saivat autonvalmistajat hiomaan kilpureistaan täydellisyyttä hipovia teknisiä luomuksia.
80-luvun loppu ei ollut vielä liiallisen elektroniikan ja tietokoneiden pilaama, vaan autot olivat yhä pitkälti mekaanisia taidonnäytteitä. Ja kun koneen sijasta vastuussa on ihminen, ovat virhemarginaalit suurempia.
Hän ei vaihtaisi vaihdetta enää kertaakaan loppukisan aikana.
”Silk Cut Jaguar” mallinumeroltaan XJR-9LM on umpeen katettuine takarenkaineen yksi Le Mansin historian ikonisimmista autoista. Kaudella 1988 automerkki taisteli tiukasti ennen kaikkea Le Mansin kuningasta, Porschea vastaan.
Kilpailun kääntyessä ehtoohetkilleen voitossa kiinni olleen Jaguarin kuljettaja Jan Lammers kuuli varikolla mielenkiintoisen keskustelun. Omaan ajovuoroonsa valmistautunut hollantilainen kuunteli, kuinka aiemmin kisan keskeyttämään joutunut toisen Jaguarin kuljettaja Raul Boesel kertoi mekaanikoilleen ongelmastaan.
Boesel kertoi, kuinka hänen vaihdelaatikkonsa päästi ikävän äänen, eikä hän saanut sen jälkeen enää yhtäkään pykälää silmään.
Tätä tietoa pohtien Lammers hyppäsi Jaguarin kyytiin omalle, auton ruutulipulle toivottavasti tuovalle ajovuorolleen.
Hieman myöhemmin Lammers koki järkytyksekseen Boeselin kohtalon. Vaihdetta vaihtaessa laatikko rusahti ja vaihde hyppäsi pois päältä. Mutta sitten tapahtui ihme.
Lammers kokeili lyödä sisään nelosvaihteen. Se osui, ja matkanteko jatkui jälleen. Silloin Lammers teki kisan voiton ratkaisseen päätöksen.
Hän ei vaihtaisi vaihdetta enää kertaakaan loppukisan aikana.
Nelosvaihde tarjosi tarpeeksi suoranopeutta, mutta se mahdollisti myös hitaiden mutkien läpiajamisen väkivahvan moottorin vääntömomentin turvin. Mutta edessä oli vielä yksi varikkopysähdys, ja silloin nelosvaihteella pitäisi päästä liikkeellekin.
Tuskallisesti Lammers onnistui tässä. Kytkin paloi, mutta hollantilainen ei tästä välittänyt, eihän hän enää sitä edes tarvinnut.
Lammersin ongelma oli selvää myös Jaguarille, mutta talli pelasi taktista peliä. Se ei nostanut yksivaihteisena etenevää autoansa näkyvästi esille, sillä se halusi ehkäistä takaa lähestyvien Porschejen hurjan loppuhyökkäyksen. Esittämällä kaiken olevan kunnossa se pakotti myös saksalaismerkin minimoimaan omien autojensa hajoamisriskin vauhtia nostamalla.
Mikäli Lammersin auto ei liikkuisi omaehtoisesti, saisivat muut Jaguarit työntää johtoauton maaliin.
Pelko vaihdelaatikon hajoamisesta eli kuitenkin koko ajan. Siksipä talli ajatti viimeiset kierrokset Lammersin perässä kahta sisar-Jaguaria, joille oli varattu erikoinen tehtävä. Mikäli Lammersin auto ei liikkuisi omaehtoisesti, saisivat muut Jaguarit työntää johtoauton maaliin.
Kisan loppuhetkillä Lammersin perään kerääntyi melkoinen joukko autoja, sillä Le Mansin perinteiden mukaisesti ruutulippu haluttiin ylittää jotakuinkin yhdessä. Hollantilaiskuljettaja ei ollut tästä kuitenkaan mielissään.
Yhdellä vaihteella pitkän, yli 13 kilometriä pitkän radan selvittäminen kysyi suurta taitoa kuljettajalta. Lammersin täytyi pelata tarkasti kaasunsa kanssa, jotta veto ja sitä kautta rasitus säilyisivät tasaisena sekä mutkiin tultaessa että niistä lähdettäessä.
Lopulta tuskallisten hetkien päätteeksi ruutulippu tervehti Jaguarien vetämää autoletkaa. Jan Lammers oli johdattanut nerokkaalla oivalluksellaan hänet, Johnny Dumfriesin ja Andy Wallacen suurtekoon.
Kilpailun jälkeen Jaguarin mekaanikot eivät voineet kuin järkyttyä voittoisaa autoa purkaessaan. Vaihdelaatikko oli pysynyt heidän mukaansa kasassa vain Pyhällä hengellä.
Kuka vielä sanoo, etteivät kilpakuljettajat ole älykkäitä?
Le Mansin 24 tunnin ajo käydään tänä vuonna 16.-17. kesäkuuta.
Lähde: Autosport
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia
- Valtteri Bottas ei sanojaan säästellyt puidessaan F1-tulokkaan ajovirhettä – Williams-kuski ihmettelee suomalaisen ajamista
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle