Häkkisen ja Räikkösen erilaiset kauhunhetket – yksi mutka tarjonnut runsaasti draamaa Itävallassa: Katso ikimuistoisimmat
Kuva: Getty Images
Tämän viikonlopun kisanäyttämö Itävallassa on profiililtaan erikoinen. Pitkiä suoria ja tiukkoja ”ysikymppisiä” mutkia tarjoava rata on nähnyt vuosien saatossa paljon draamaa erityisesti radan kolmosmutkassa.
Teknisesti mutka olisi toinen, sillä sitä edeltävä mutka on vain osa suoraa ja täysin kaasu pohjassa ajettava. Radanlaatijat ovat päättäneet mutkan kuitenkin kolmoseksi numeroida, joten tällä on mentävä.
Tultuaan mukaan nykyisellä profiilillaan kaudeksi 1997 ei kisa ole jättänyt juuri koskaan ketään kylmäksi. Rytinää on riittänyt, kuten ilmojen teille lähtenyt Jean Alesi sai avausvuonna kokea.
Alesi kolisteli samaisessa kolmosmutkassa myös vuotta myöhemmin, mutta kauden 1999 kisa muistetaan suomalaisittain valitettavan hyvin.
McLarenin ykköspyssy Mika Häkkinen joutui kokemaan radalla pahimman mahdollisen kohtalon, kun oma tallikaveri tuuttasi paalulta lähteneen suomalaisen ympäri avauskierroksella. David Coulthardin onneksi Häkkinen pystyi jatkamaan matkaansa joukon perällä nousten lopulta kolmanneksi. Hetken aikaa tallikaverusten ystävyys oli kuitenkin vaakalaudalla.
Hurjia tärskyjä mutkassa ovat kokeneet myös Nick Heidfeld, Takuma Sato, Fernando Alonso ja Kimi Räikkönen. Kaksi viimeksi mainittua ottivat yhteen kauden 2015 kisassa mutkasta jo pois kiihdytettäessä.
Tilanne oli todella pelottava, mutta onneksi Alonson McLaren vain viisti Räikkösen Ferrarin ohjaamon reunaa. Onnetar oli totisesti matkassa.
Rytiseekö mutkassa tänä vuonna?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”