Mika Häkkinen muistelee katkeraa viimeisen kierroksen keskeytystään: ”Ajattelin, ettei tämä voi olla enää edes huonoa tuuria”
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen on muistellut uransa karvaita pettymyksiä. Suomalaiskuski koki komealla urallaan moottoriurheilun ihanuuden ja kamaluuden.
Voittojen ja mestaruuksien vastapainoksi Häkkinen sai oman osuutensa keskeytyksistä. Yksi karvaimmista tapahtui Espanjan GP:ssä 2001, kuten asiaa eilen muistelimme (uutinen).
Häkkinen muisteli tuota kilpailua Unibetin podcast-lähetyksessä.
– Johdin lähes puolella kierroksella Michael Schumacheria, joten viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ajoin jo valmiiksi hiljaa. Kun mekaaninen vika sitten iski autoon, en pystynyt olemaan edes vihainen tai turhautunut. En osaa edes sanoa, mikä minuun meni, Häkkinen muistelee.
– Ehkä olin jo jotenkin valmis… en sano, että olisin jo luovuttanut, mutta ajattelin, ettei tämä ole enää edes huonoa tuuria. Tämä on jotain aivan muuta, suomalaismestari analysoi.
Maanmies Valtteri Bottas koki lähes vastaavanlaisen kohtalon viime kisassa Bakussa, kun hänen matkansa päättyi rengasrikoon kärkisijalta vain pari kierrosta ennen maalia. Häkkinen lohduttaa Mercedes-kuskia viisain sanoin.
– Olen itse kokenut vastaavaa, ja se on aina lopulta tehnyt minusta vahvemman. Se on vain ajan kysymys. Ja jos tiimi tukee, tietää saavuttavansa hienoja tuloksia.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly