Tallipomo avasi syitä Toro Rosson Bahrainin huimaan tasonnostoon – ”Teimme mittavan muutoksen”
Kuva: Getty Images
Toro Rosson formulatallin tekninen johtaja James Key valotti, miten talli onnistui nostamaan kisavauhtiaan niin huimasti Bahrainissa.
Red Bullin sisartalli vaikutti Australiassa samalta tallilta, jona se on opittu viime vuosina tuntemaan – sinnikkäänä, mutta suhteellisen harmittomana keskikastin taistelijana.
Bahrainin aavikkokisassa italialaiset yllättivät kuitenkin kaikki. Toro Rosso esitteli hurjaa vauhtia viime sunnuntain Sakhirin GP:ssä.
Honda-vetoinen auto loikkasi kerralla yhdeksänneksi nopeimmasta aika-ajojen kierrosajasta neljänneksi vikkelimmäksi.
Vaikka vauhti tuntuikin ilmestyneen kuin tyhjästä, ei tasonnostossa ollut kyse taikatempuista. Tallin teknisen johtajan mukaan Toro Rosso ei vain päässyt vielä esittelemään parasta suorituskykyään Melbournessa, hämäten vastustajiaan.
– Se oli mahtava loikka Australiasta, mutta tosiasia on se, että alisuoritimme aika kamalasti siellä. Auto ei toiminut hyvin, ja saimme negatiivisen tuloksen. Siksi se näytti niin suurelta loikalta suorituskyvyssä, Key avasi Motorsportille.
Talli asensi autoonsa aerodynamiikkapäivityksiä, joihin kuului muun muassa uusi muokattu pohja. Nappisuoritukseen auttoi myös Sakhirin rata, joka oli Toro Rosson kuskikaksikolle jo valmiiksi tuttu.
– Opittuamme hieman Australiasta, teimme mittavan muutoksen siihen, millaisia asetuksia teemme autoon. Ajattelimme olevamme parempia siellä, sillä kuskimme tuntevat radan ja toimme melko useita aeropäivityksiä autoon. Ne ovat useiden kymmenysten arvoisia, Key kertoi.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä