Mitä Mercedes ja Ferrari juonivat? Red Bull -pomo esitti huolensa mahtitallien liitosta sarjan tulevaisuudelle
Kuva: Getty Images
F1-sarja elää kohtalon hetkiä tulevaisuutensa suhteen. Lajin uudet suuntaviivat tullaan esittelemään julkisuuteen perjantaina. Myös tallit hakevat asemiaan tulevien kausien valtataistossa.
Liberty Median uskotaan pistävän uuteen uskoon tallien kanssa solmitun Concorde-sopimuksen, missä määritellään muun muassa tulonjaot ja tallien valta sarjan päätöksenteossa. Suuret tallit nauttivat nykyisessä sopimuksessa runsaasti erilaisia etuja, joten kulisseissa on käyty melkoista vääntöä.
Mahtitalleista Mercedes ja erityisesti Ferrari ovat nauttineet erityisoikeuksista. Vaikka taistelu radalla on kaksikon välillä tiukkaa, on F1-piirejä hämmentänyt viime kuukausina tallin johtohenkilöiden lämpimät ja toisiaan tukevat välit.
Kolmannen suurtallin, Red Bullin, tallipomo Christian Horner ei ole myöskään välttynyt panemasta asiaa merkillä.
– Kenellekään ei ole mikään salaisuus, että Mercedeksellä ja Ferrarilla on meneillään jonkinlainen liitto. He asemoivat kumpikin itseään seuraavaa Concorde-sopimusta ajatellen parhaaseen mahdolliseen asemaan, mutta on poikkeuksellsita, että kaksi näin kovaa kilpailijaa ovat samassa leirissä, Horner toteaa Autosportille.
Horneria huolettaa, miten kahden merkin valta-asema sarjassa tulee heijastumaan päätöksenteossa.
– Molemmilla toimijoilla on suuri jalansija lajissa, kiitos heidän moottorisopimusten useiden tallien kanssa. Se voi olla vielä ongelma formula ykkösille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys