BBC: McLaren antoi kenkää tekniselle johtajalleen – taustalla alkukauden heikko kisavire
BBC:n mukaan McLarenin F1-talli on siirtänyt teknisen johtajansa Tim Gossin syrjään tehtävistään.
McLaren ei ole vielä vahvistanut brittimedian tietoja siitä, että Goss ei jatkaisi paikallaan. BBC:n sisäpiirilähteiden mukaan tieto on kuitenkin varma.
Tallin edustaja kommentoi BBC:lle, että tallissa on käynnissä sisäinen uudistuksien prosessi. Liikkeellä pyritään kääntämään tallin kurssi parempaan suuntaan.
– Tämä on proaktiivinen ja jatkuva prosessi, joka pureutuu moniin asioihin koko organisaation sisällä. Lisätietoja on tulossa. Ennen sitä emme kommentoi enempää, puhemies kertoi.
Vaikka brittitalli ei suostunutkaan vielä paljastamaan virallisesti ratkaisun syytä, on taustalla epäilemättä McLarenin odotettua huonompi alkukauden vauhti.
McLarenin tavoitteena oli taistella rinta rinnan Red Bullin kanssa, joka käyttää heidän tavoin Renaultin moottoreita. Britit ovat jääneet kuitenkin selvästi jälkeen energiajuomayhtiön tallista.
Tällä hetkellä Fernando Alonso on sarjassa kuudentena 22:n MM-pisteen voimin.
McLarenin uuden auton vauhti on kuitenkin ollut brittivalmistajan johdolle pettymys. Aika-ajoissa auto on ollut jopa keskimäärin kaksi sekuntia kärkitalleja jäljessä.
55-vuotias Goss on työskennellyt McLarenilla vuodesta 1990 asti. F1-konkari on ollut merkittävässä roolissa tallin autojen suunnittelussa.
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä