Ärhäkältä näyttää! Sebastien Loebin talli julkisti uuden rallicross-kilpurinsa – katso kuvagalleria!

Peugeotin uusi rallicrossin tehdastalli on julkistanut uuden 208 WRX -autonsa. Uusi luomus esiteltiin rallicrossin MM-sarjan virallisella Twitter-tilillä.
Tuore kilpuri on saanut selvän päivityksen ulkonäköönsä. Värimaailma on aiempaa tummempi ja auton muotoilu on astetta aggressiivisempi.
Auton jousitukseen, vaihteistoon, runkoon ja aerodynamiikkaan tehtiin myös merkittäviä uudistuksia.
Uusi kisakone pääsee heti tositoimiin tällä viikolla alkavissa Loheacin testeissä. Kilpuria ohjastavat tänäkin vuonna rallin entinen maailmanmestari Sebastien Loeb sekä ruotsalaiset kuskiveljekset Timmy ja Kevin Hansen.
Peugeotin moottoriurheilujaoston päällikkö Bruno Famin oli uudesta luomuksesta erittäin ylpeä. Tallijehu ymmärtää kuitenkin myös sen, että tuoreen tehdastallin odotusten on oltava realistisia.
– Tämä merkitsee jännittävän uuden vuoden alkua meille, sillä tänä vuonna rallicrossin MM-sarja on Peugeotin tärkein koitos tehdastallina moottoriurheilun parissa. Tiedossa on uusia kilpailijoita ja täysin uusi ympäristö. Vaikka meillä on jonkin verran kokemusta lajista, on meidän ymmärrettävä, että kilpailijamme ovat todella kokeneita. Meidän täytyy rakentaa tallimme pystyyn tyhjästä, Famin arvioi Motorsportille.
Viime vuoden auto kehitettiin vielä yhteistyössä ruotsalaisen Hansen Motorsportin yksityistallin kanssa. Yhteistyö ruotsalaisten kanssa tuli kuitenkin päätökseensä viime kauden jälkeen. Uusi 208 WRX 2018 on kuitenkin suunniteltu ja rakennettu kokonaan Peugeotin omalla tehtaalla Ranskassa.
Lähde: Motorsport
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys