Ferrarin tähtikuski Sebastian Vettel pitää tallinsa uudesta sotaratsusta. Torstaina julkistettu kirkkaanpunainen kilpuri on saksalaisen mukaan suuri kehitysaskel eteenpäin.

Vettel kertoi Ferrarin julkistustilaisuudessa lehdistölle tunnelmiaan uudesta SF71H-kisakoneesta. Miehen mukaan into päästä radalle uunituoreen F1-kiesin ratissa alkaa olla jo kova.

– Nyt on se hetki kun pääsemme näkemään auton. Se on valmis kaikessa kokonaisuudessaan. Sitä haluaisi vaan päästä radalle kokeilemaan sitä, Vettel hehkutti Autoblogille.

Saksalaiskonkari myönsi, ettei osannut tällä hetkellä arvioida autoa sen enempää. Tärkeintä olisi päästä viemään uusi työkalu testiradalle.

– On tietenkin erityinen hetki seistä täällä ja esitellä auto. Luulen, että kaikki odottavat vain sitä, että kerromme, miltä auto tuntuu ajaa. Siksi haluammekin päästä radalle niin pian kuin mahdollista, Vettel vakuutti.