Jenkkilegendan uralle karu päätös – naistähti joutui keskelle hurjaa ketjukolaria
Kuva: Getty Images
Naisten moottoriurheilun legenda Danica Patrick otti viikonloppuna osaa uransa viimeiseen NASCAR-kisaan perinteikkäässä Daytona 500 -kilpailussa. Jäähyväiskoitos ei kuitenkaan sujunut ihan niin tyylikkäästi kuin hän oli toivonut, sillä jenkkitähti ajautui mukaan rankkaan ketjukolariin kisan loppupuolella ja joutui keskeyttämään.
Patrickin NASCAR-ura loppui samalla tavalla kuin se alkoikin – räiskyvällä kolarilla Daytona 500:ssa.
Ensimmäisellä kerralla rysähdys sattui jo toisella kierroksella. Tällä kertaa jenkkilegenda ehti jopa 102. kierrokselle, mutta joutui lopulta osalliseksi huimaan peltitälliin.
Jenkkitähti myönsi, että kisan tympeä päätös jäi harmittamaan.
– Olen vain todella surullinen, että se päättyi näin. Se ei ollut vain tarkoitettu olemaan tänään, Patrick surkutteli Motorsportille.
Patrick oli kuitenkin tyytyväinen tallinsa panokseen ja kiitteli kaikkia tukijoitaan lyhyellä varoitusajalla järjestyneestä mahdollisuudesta kilpailla vielä kerran NASCAR:ssa.
– Tony Eury Jr, tallipäällikköni ja muut tekivät loistavaa työtä auton kanssa. Oli aika tiukka tehtävä saada auto näin hyvään kuntoon näin lyhyessä ajassa. Laitoimme auton kasaan noin kuukaudessa. Sanoin alusta asti, että tämä oli suorastaan täydellinen homma, Patrick hehkutti.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus