Nick Heidfeld on tehnyt pitkän ja komean uran moottoriurheilun parissa, mutta kovin menestyksentäyteiseksi sitä ei voi kutsua. Kimi Räikkösen entisenä tallikaverina Suomessa muistettava saksalaiskuljettajan edellisestä voitosta on vierähtänyt jo tovi.

Heidfeld debytoi F1-sarjassa vuonna 2000 Prostin riveissä. F1-uran päätyttyä kauden 2011 jälkeen mies on kilpaillut niin kestävyyskilpailuissa kuin myös koko ajan suosiotaan kasvattavassa sähköformulasarja Formula E:ssä.

”Quick-Nickinä” tunnettu Heidfeld voitti aikoinaan ennen F1-uransa alkua F3000-sarjan, mutta sen jälkeen menestyshanat ovat pysyneet kiinni. Itse asiassa Heidfeld ei ole voittanut tällä vuosituhannella yhtäkään kilpailua formula-autolla.

Voittoon hän on sentään pystynyt näiden 17 vuoden aikana kerran. Vuonna 2013 hän pääsi tuuletamaan American Le Mans -sarjan osakilpailuvoittoa. Tuolloin hän jakoi kuitenkin ajovastuun kahden muun kuljettajan kanssa.

Heidfeld ajoi F1-sarjassa kaikkiaan 183 GP:tä, joista hän nappasi kaikkiaan 13 palkintopallisijoitusta. Sillä hän kantaa harteillaan vähemmän mairittelevaa ennätystä ”eniten palkintopallipaikkoja ilman voittoa”.

Tämänpäiväisen Hong Kongin Formula E -kilpailun kolmossijan myötä hän nappasi myös saman tittelin Formula E -sarjassa. Kun käynnissä on sarjan historian neljäs kausi, on Heidfeld noussut podiumille kahdeksan kertaa voittamatta kertaakaan.