Mercedes otti rajusti takkiin mestaruuskaudestaan – taloudelliset tappiot jopa seitsennumeroisia

Mercedes-AMG Petronasilla menee lujaa. Saksalaisen autovalmistajan talli on voittanut neljä maailmanmestaruutta putkeen. Hienoista urheilullisista saavutuksista ja suurista resursseista huolimatta huipputalli teki jopa 2,3 miljoonan punnan tappiot vuonna 2016.
Hurjien taloudellisten menestysten takana olivat täksi vuodeksi jopa 10 prosenttia kasvaneet F1-sarjan kulut sekä tuntuvat verot.
Formuloiden sääntöjä uudistettiin jälleen kerran vuodelle 2017, joka johti merkittäviin rahallisiin panostuksiin uuden auton kehityksessä. Suuri osa kyseisistä kuluista näkyi vielä Mercedeksen viime vuoden taloudessa.
Kokonaisuutena Mercedes joutui maksamaan 15,9 miljoonan punnan verolaskun.
Autourheilun kuninkuusluokka kustansi Mercedekselle viime vuonna yhteensä 274,9 miljoonaa puntaa.
Huipputallin onneksi sen voitot nousivat kuitenkin myös jopa 289,4 miljoonaan. Mercedes pääsi nauttimaan viime vuonna myös kautena 2015 saavutetun mestaruuden palkintorahoista.
Vakuuttavasta tuloksesta huolimatta saksalaistallia kurittivat tiukat Britannian verot. Birxworthissa päämajaansa pitävä Mercedeksen moottoriosasto joutui pulittamaan veroja jopa 11,4 miljoonan punnan edestä. Koneosasto tuotti kuitenkin myös voittoa 1,5 miljoonaa puntaa.
Moottoriosaston toiminnan ankara verotus valottaa hieman sen syitä, miksi Mercedes on F1:n omistajien ehdottamia uusia moottorisääntöjä vastaan. Vuonna 2021 voimaan astuvat säännökset pakottaisivat tallin pyörittämään kahta kallista moottoriohjelmaa Brixworthissa yhtä aikaa muutaman vuoden ajan.
Lähde: Pitpass.com
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos