Renault joutuu lykkäämään kohuvärväyksensä Marcin Budkowskin sopimusta.

Renault värväsi FIA:n Marcin Budkowskin riveihinsä. Budkowskin avulla Renaultin on mahdollista saada tärkeää tietoa muun muassa muiden tallien moottoreista, sillä Budkowskilla on ollut FIA:ssa pääsy kyseisiin tietoihin.

Tieto Budkowskin siirtymisestä Renaultille aiheutti valtavan vastareaktion muissa talleissa, sillä hänen oli aluksi tarkoitus siirtyä ranskalaistallin vahvuuteen jo vuodenvaihteen jälkeen. Nyt kuitenkin Renault on sopinut FIA:n kanssa, että Budkowski voi siirtyä talliin vasta huhtikuun alussa.

FIA:n työtekijät noudattavat sveitsiläistä työehtosopimusta. Sen mukaan työntekijän karenssiaika on kolme kuukautta, kun vaihtaa kilpailijan yritykseen.

– Väkemme on sveitsiläisen sopimuksen alla, joten meillä on rajoituksia. Niiden mukaan pakotettu sapattivapaa on kolme kuukautta, FIA:n puheenjohtaja Jean Todt sanoi Motorsport.comille.

FIA onnistui kuitenkin neuvottelemaan Renaultin kanssa siten, että Budkowski aloittaa vasta ensimmäinen huhtikuuta. Se on kolme kuukautta myöhemmin, mitä laki sallisi.

– Pääsimme viimein Renaultin kanssa sopuun, että hän aloittaa vasta huhtikuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa kuutta kuukautta.