Lajiliitto empaattisella tuulella – formuloiden kriisitalli sai rahansa takaisin
FIA on päättänyt palauttaa jo ennen kauden alkua kaatuneen Manorin osallistumismaksun sarjaan tallille. Manor pulitti autourheilun kuninkuusluokkaan osallistumisesta yhteensä 522 322 dollaria, mutta ajautui taloudelliseen kriisiin viime kauden huonon menestyksen vuoksi.
Yleensä lajiliitto pitää kaatuneiden tallien maksamat palvelumaksut itsellään, mutta päätti tässä tapauksessa palauttaa osallistumismaksun auttaakseen tallia maksamaan velkojaan.
– FIA on päättänyt palauttaa Manoria hallitsevan yrityksen maksamat rahat osallistumiskuluista takaisin hyvän tahdon eleenä, auttaaksemme heitä selviämään muista veloistaan, lajiliiton tiedotteessa kerrottiin.
Manorin viimeiseksi jäänyt kausi 2016 oli suorastaan katastrofi. Talli ei onnistunut nappaamaan kaudesta kuin yhden pisteen, jääden koko sarjan viimeiseksi. Kauden jälkeen tammikuussa 2017 Manor joutui selvitystilaan, eikä löytänyt lisärahoitusta tai uutta ostajaa.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus