Autosport: Marcus Grönholm testasi jälleen ralliautoa – suomalainen salamyhkäisenä, tallipomo hehkui onnea
Kuva: Getty Images
Brittilehti Autosport uutisoi rallilegenda Marcus Grönholmin hypänneen jälleen hetkeksi ralliauton puikkoihin. Kaksinkertaisen maailmanmestarin tiedetään testanneen Protonin uusinta Iriz R5 -autoa viime kuussa.
Walesissa suoritetusta testistä ei ole juurikaan tihkuttu julkisuuteen, eikä Autosportin tavoittama Grönholmkaan halunnut valaista asiaa enempää.
– Kyllä, ajoin autoa, mutta muuta kerrottavaa minulle ei ole. Se oli yksityistesti, ja oikein mukava sellainen. Tulevaisuudesta en osaa kuitenkaan sanoa mitään, Grönholm toteaa.
Protonin rallitoimintaa pyörittävän MEM-tallin johtaja Chris Mellors hehkuttaa Grönholmin auttaneen uuden auton kehitystyössä.
– Olemme erittäin iloisia, mitä Marcus teki meille. Hän löysi muutamia korjattavia asioita autostamme. On sensaatiomaista, kuinka hyvän tuntuman hän sai autoon, jolla on ajettu vasta yhteensäkin alle tuhat kilometriä. Haluamme jatkaa yhteistyötään hänen kanssaan, ja myös hän vaikutti kiinnostuneelta.
Protonin huhutaan liittyvän kansainvälisiin rallikarkeloihin ensi vuonna. Mahdollinen sarja olisi WRC2-luokka.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi