Tallikaveri aikoo auttaa Thierry Neuvillea mestaruuteen Saksan rallissa
Kuva: Getty Images
Uusiseelantilainen Hyundai-kuski Hayden Paddon on keskeyttänyt kolme neljästä viime MM-rallista. Siinä neljännessä hän ajoi Puolassa heinäkuussa kakkoseksi, mikä oli miehen kauden paras sijoitus. Paddon on kuitenkin jäänyt MM-sarjassa tallikaveriensa Thierry Neuvillen ja Dani Sordon jalkoihin.
Viikonloppuna ajetaan Saksan asfalttiralli, eikä Paddon pidä erityisemmin asfaltista.
– On selvää, että tallikaverini taistelevat Saksassa voitosta, joten meidän tehtävämme on olla mahdollisimman hyviä tiimipelaajia siellä. Meidän on varmistettava, että otamme riittävästi tallipisteitä, jos jommallekummalle heistä tulee ongelmia, Paddon sanoo The Dominion Postille.
– Ajan Saksassa viidettä kertaa ja tavoite on nyt päästä maaliin. Kehityn kyllä asfaltilla koko ajan, mutta niin tekevät monet muutkin. On oltava realisti. Pitkän tähtäimen kannalta ei ole relevanttia tulla nopeimmaksi asfalttikuskiksi. Tärkeämpää on olla riittävän hyvä joka alustalla ja ajaa nykyistä tasaisemmin pisteitä.
Paddon kävi ajamassa harjoitusmielessä kaksi asfalttikilpailua R5-autolla.
– Ne olivat tarpeellisia kokemuksia, sain niistä lisää itseluottamusta. Minulle asfaltilla ajamisessa hankalinta on löytää se oikea rytmi ja limitti, on niin helppoa ajaa joko liian hiljaa tai liian kovaa.
Hyundain kuljettajista Neuville on MM-sarjan kärjessä tasapistein M-Sportin Sebastien Ogierin kanssa. Heillä on 160 pistettä. Sordo on viidentenä 84 pisteellä ja Paddon kahdeksantena 51 pisteellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kimi Antonelli sanoi yhden sanan – ja Kimi Räikkönen nousi heti mieleen
- Sää sotki suunnitelmat: Miamin osakilpailu alkaa kolme tuntia aiemmin
- Valtteri Bottas putosi Miamin aika-ajojen avausosiossa – yksi asia kääntyi silti hänen edukseen
- Kimi Antonelli paalulle Miamissa – McLaren epäonnistui, Verstappen kakkoseksi
- Charles Leclercin varoitus kävi toteen – McLaren dominoi Miamin sprinttiä
- Alex Zanardi on kuollut – Mika Salo: ”Hän eli rankan elämän”
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus