Puolan osakilpailu tippuu pois MM-rallin kisakalenterista – syynä fanien käytös
Neljä viimeistä vuotta MM-rallin kisakalenteriin kuulunutta Puolan MM-rallia ei ajeta ensi vuonna. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA antoi jo viime vuonna varoituksen rallin järjestäjille siitä, etteivät rallin katsojat pysy turvallisilla alueilla kilpailun aikana.
Kisa järjestettiin tänä vuonna, niin sanotun, keltaisen kortin alla, jolloin pyrittiin selvittämään, mikäli ralli voidaan järjestää jatkossa.
FIA ei ollut tyytyväinen tämän vuoden järjestelyihin Puolan Mikolajkissa ja ralli päätettiin vetää pois kisakalenterista.
– Olemme pahoillamme Puolan MM-rallin menettämisestä. Puola on meille tärkeä markkina-alue mutta FIA päätti turvallisuussyistä perua ensi vuoden Puolan MM-rallin, totesi WRC:n promoottori Oliver Ciesla Autosportin mukaan.
Ciesla halusi tarkentaa, että rallin järjestäjät eivät olleet epäonnistuneet tehtävässään.
– Haluan selventää, että turvallisuusrikkeet eivät olleet järjestäjien syytä. Tämä oli seuraus kurittomien fanien käytöksestä.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi