Mika Salo muistelee Imolan surullisessa viikonlopussa menehtynyttä hyvää ystäväänsä: ”Roland lähti liian aikaisin”
Kuva: Getty Images
Vappu on Suomessa suuri iloinen kansanjuhla, mutta formulamaailmalle kevätkarkelolla on ollut pari vuosikymmentä synkkä merkitys. Imolan vuoden 1994 tapahtumat eivät koskaan unohdu.
Kauden kolmas kilpailuviikonloppu oli synkkä alusta loppuun. Rubens Barrichellon vakava loukkaantuminen säikäytti perjantaina, mutta lauantaina F1-maailma järkyttyi kuoleman palattua 12 vuoden jälkeen formulavarikolle.
Ensimmäistä kauttaan F1-sarjasssa ajanut Roland Ratzenberger menehtyi lauantain aika-ajoissa. F1-väen vielä toipuessa järkytyksestä tapahtui seuraavan päivän kilpailussa kolminkertaisen maailmanmestarin Ayrton Sennan kuolemaan johtanut ulosajo.
Senna on kaikille tuttu, mutta vappuaattona kuolleen Ratzenbergerin kohtalona on ollut jäädä suuren brasilialaisen varjoon. SuomiF1-sivuston asiantuntijaa Mika Saloa hyvän ystävän menettäminen satutti.
– Roland oli hieno mies, ja hän lähti aivan liian aikaisin. Hän oli hyvä ystävä minulle, Salo muistelee itävaltalaisen kuoleman vuosipäivänä.
Salo ja Ratzenberger tutustuivat toisiinsa 1990-luvun alkuvuosina, kun he kisasivat ensiksi Englannissa ja sitten Japanissa samoissa sarjoissa.
– Asuimme yhdessä Japanissa ja teimme paljon asioita yhdessä siellä. Roland oli hyvä tyyppi kaikin puolin.
Salo muistaa kaikkien muiden lajia tuolloin seuranneiden tapaan Imolan tapahtumat.
– Seurasin kisaa television välityksellä Japanissa. Kun Senna ajoi ulos, näin heti, että nyt kävi pahasti, Salo toteaa.
F1-sarja joutui Imolan tapahtumien jälkeen hetkelliseen kaaokseen, ja välittömästi kiristettyjen turvatoimien voidaan katsoa pelastaneen myöhemmin lukuisten kuljettajien hengen.
Mitä kuljettaja sitten ajattelee tragedian hetkellä? Salo avaa kilpakuljettajan mielenmaisemaa.
– Kaikki me kuljettajat tiedämme tämän lajin vaarat. Kun kypärän laittaa päähän, niin kaikki ajatukset häviävät.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”