Kimi Räikköselle kovaa palautetta – ”Asioiden on muututtava, jos haluaa sopimuksen ensi kaudeksi”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen on jäänyt tällä kaudella nuolemaan näppejään samalla kun tallikaveri Sebastian Vettel viilettää mestaruustaiston kärjessä.
Bahrainissa Vettel otti vuoden toisen voittonsa ja Räikkönen saapui maaliin neljäntenä.
Sky Sportsin arvostetun F1-asiantuntija Martin Brundlen mukaan Räikkönen on jäänyt Ferrarin nokkimisjärjestyksessä selkeäksi kakkoseksi.
– Kimi Räikkönen näyttää kakkosvaihtoehdolta, eivätkä hänen heikommat lähtöruudut, lähdöt ja kisavauhti auta asiaa, Brundle arvioi Sky Sportsin sivuilla.
Asiantuntijalta eivät myöskään jääneet huomaamatta suomalaisajajan turhautuneet viestit tiimiradiossa. Räikkönen lähetti sekä Kiinassa että Bahrainissa tuliset terveiset tallilleen, kun häntä ei otettu varikolle, vaikka hänen renkaansa ja kierrosaikansa heikkenivät hetki hetkeltä.
– Kimi kuulostaa ja vaikuttaa turhautuneelta. Hän on nykyään Vettelin sijasta huonotuulisena tiimiradiossa ja hän on kaiken lisäksi saanut julkisesti nuhteluja pomoiltaan. Asioiden on muututtava, jos hän haluaa sopimuksen vielä ensi kaudeksi.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”