Mika Salo muistelee upeaa ajosuoritustaan Toyotalla: ”Muut autot lahosivat ympäriltäni pois”
Kuva: Getty Images
SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo uskoo Australian GP:n tarjoavan monelle tallille mahdollisuuden pieneen yllätykseen. Pelkkä nopeus ei ole ratkaisevassa asemassa Melbournen Albert Parkin puistoon rakennetulla katuradalla.
Uusien sääntöjen myötä tallit joutuvat lähtemään kauden avauskilpailuun normaalia epävarmempina. Epäluotettavuus voi vaivata, sillä autoja on testattu vain kahdeksan testipäivän ajan.
– Jos joku kuljettaja joutuu ongelmiin harjoituksissa, vaikuttaa se välittömästi koko viikonloppuun. Tämä viikonloppu käytetään myös ennen kaikkea testaamiseen, Salo toteaa SuomiF1-sivuston haastattelussa.
Vaikka autot ovat nykyään takavuosia huomattavasti luotettavampia, voi kilpailijoiden tippuminen leikistä avata myös hitaammille autoille mahdollisuuden. Näin kävi aikoinaan myös Salolle.
– Vuonna 2002 Toyotalla ajamani kuudes sija oli täysin sen ansiosta, että muut autot lahosivat ympäriltäni pois, Salo muistelee.
Suomalainen ajoi tuolloin upeasti pisteille japanilaismerkin ensimmäisessä GP-startissa. Maaliin tuona sunnuntaina jaksoi vain kahdeksan autoa. Luotettavuuden lisäksi joukkoa karsi massiivinen ensimmäisen mutkan joukkokolari, johon jäi kahdeksan kilpaveljeä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”