Rallimestari-Ogierista ja Volkswagenista hurja paljastus
Kuva: Getty Images
Neljä edellistä rallin maailmanmestaruutta napannut Sebastien Ogier paljastaa olleensa hyvin lähellä jättää ottamatta vastaan Fordin hänelle täksi kaudeksi esittämän ajotarjouksen. Päätöksellä olisi ollut suuri merkitys jo alkaneen rallikauden avausralliin.
Volkswagenin vetäydyttyä sarjasta Ogier jäi työttömäksi tämän vuoden osalta. Ranskalaisen ajotaidot tuntien jokainen talli esitti häntä kohtaan kuitenkin kiinnostusta, ja Ogier pohti lukuisia vaihtoehtoja ennen tarttumista M-Sportin sopimukseen. Se kannatti, sillä Ogier ajoi voittoon pari viikkoa sitten Monte Carlossa.
Ennen Fordille siirtoa Ogier puntaroi kuitenkin pitkään mahdollisuutta osallistua MM-sarjaan yksityistallin ajattamalla Volkswagen Pololla. Saksalaismerkki poltti uuden ralliohjuksensa kehitystyöhön runsaasti aikaa ja rahaa, mutta kaikki kova työ valui kuitenkin viemäriin automerkin johdon tehtyä päätöksen rallitoiminnan lopettamisesta.
– Kaikki oli jo sovittu, ja Seb oli mukana Red Bullin tukemana. Hän oli jopa valmis menettämään Monte Carlon rallin, jotta ajomahdollisuus Volkswagenilla järjestyisi, ajatusta yksityistiimistä ylläpitänyt Martin Prokop totesi motorsport.comille.
Itsekin MM-sarjaa kohtalaisella menestyksellä vuosia kiertänyt Prokop kertoo saksalaisjätin rallitallin näyttäneen projektille vihreää valoa. Tallin työntekijät olisivat olleet mielissään, että kovantyön tulos nähtäisiin tositoimissa, eikä vain museoissa.
– Juuri kun kaiken piti olla valmista, alkoivat rahoitussotkut. Volkswagenille luvattiin rahaa Qatarista, ja kaikki meni solmuun. Ogier osoitti suurta armoa meille lykkäämällä lopullista päätöstään kahdesti, ennen kuin hän lopulta tarttui Fordin tarjoukseen, Prokop paljastaa.
Viivityksen seurauksena Volkswagenin uusinta ralliohjusta ei lopulta luokiteltu ennen sääntöjen määräämää viimeistä päivää. Tämän seurauksena FIA linjasi eilen, ettei autolla voida osallistua tämän vuoden MM-sarjaan. Päätöksen seurauksena Prokop sekä yksityistiimin toinen kuljettaja Mads Östberg joutuvat jatkamaan ralliprojektiaan Ford Fiesta -autoilla.
LUE MYÖS:
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi