Pirellillä epävarmuus F1-renkaista: ”Kehitimme varasuunnitelman jos data ja todellisuus eivät kohtaa””
Kuva: Getty Images
Pirellillä ei tunnuta olevan kovin vakuuttuneita heidän kehittämästään uudesta F1-renkaasta.
Niinpä he ovat kehittäneet useita eri rengasseoksia. Pirellin F1-johtaja Paul Hembery myöntää, että epävarmuutta on ilmassa.
– Testeissä käytetyt autot eivät vastanneet tietenkään täysin ensi kauden autoja. On vain luotettava simulaatioihin. Emme ole edes nähneet uusia autoja, joten onhan se ongelma. Todennäköisesti näemme vasta Melbournen aika-ajojen jälkeen, olemmeko olleet oikeassa, Hembery sanoo RTL:lle.
Kollega Mario Isola kertoo varasuunnitelmasta.
– Viidessä ensimmäisessä kilpailussa tulemme käyttämään vain perusseoksia. Mutta koska kaikkea on mahdoton ennustaa etukäteen, kehitimme myös viisi erilaista niin sanottua varaseosta, joita voimme ottaa käyttöön, jos huomaamme, ettei keräämämme data ja todellisuus kohtaakaan, Isola sanoi.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi