F1-sarjan klassikkoradalta mullistava idea lisätuloille: ”Voisimme myydä mutkiemme nimet”

Kaikkien aikojen ensimmäisen formula ykkösten osakilpailun vuonna 1950 järjestänyt Silverstone on olennainen osa F1-kisakalenteria. Radalla on ajettu kilpaa kaikkiaan peräti 50 kertaa, ja tuona aikana se on noussut sekä fanien että kuljettajien suosioon.
Kisajärjestäjät ovat olleet kuitenkin helisemässä kilpailun kustannusten kanssa. Bernie Ecclestonen kanssa solmittu monivuotinen sopimus on ollut kallis, mutta ongelmia on tuottanut myös suuren osan tuloista ohjautuminen suoraan Ecclestonen ja tämän yhtiön taskuun. Rata on joutunut jopa miettimään, onko sen enää järkeä järjestää kilpailua tulevaisuudessa.
Sarjan uusien omistajien myötä radan omistavan BRDC:n puheenjohtaja, entinen F1-kuljettaja Derek Warwick, kertoo järjestäjille ilmaantuneen uusia mahdollisuuksia tienata hieman lisää rahaa kilpailun kulujen kattamiseksi.
– On olemassa asioita, joita voimme muuttaa nykyisessä sopimuksessamme. Voimme esimerkiksi järjestää enemmän maksullisia varikkovierailuja, suurempia konsertteja ja kerätä enemmän yhteistyökumppaneita. Voisimme jopa myydä mutkiemme nimet jollekkin yhteistyökumppanille, Warwick toteaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla