Renaultin F1-johtaja: ”Kauden 2015 alku tappoi meidät”
Renaultin F1-moottorijohtajan Remi Taffinin mukaan kauden 2015 alku tappoi heidät.
Renault teki moottoriinsa isoja muutoksia talvella 2014-2015. Tavoitteena oli, että mylly pystyisi haastamaan Mercedeksen ja Ferrarin moottorit. Mutta asiakas Red Bull saikin surkean moottorin, joka ei ollut lainkaan kilpailukykyinen. Testikausi oli kaamea ja alkukausi hankala. Taffinin mukaan Renaultilla meni aivan liian pitkään, ennen kuin he pystyivät korjaamaan ongelman.
– Kauden 2015 alku tappoi meidät. Me jouduimme pysähtymään kokonaan. Se oli todella hankalaa paitsi teknisesti myös poliittisesti. Emme tienneet silloin, pystyisimmekö ostamaan jonkun tiimin, mikä oli tavoitteemme, Taffin sanoo Autosportille.
– Ne olivat todella hankalia aikoja, mutta kauden puolivälissä tajusimme, että pystymme selviytymään.
Vuodessa Renault sai kelkkansa käännetyksi ja 2016 Red Bull otti jo kaksi GP-voittoa. Taffin kuitenkin myöntää, että heikoilla hetkillä Renault menetti fokuksensa.
– Ihmiset eivät ole meillä vaihtuneet. Meillä on edelleen hyvät ja oikeat työntekijät. Kyse oli enemmän organisoinnista, siinä me menetimme paljon, kun emme onnistuneet.
Nyt kaikki on organisoitu uudelleen ja ensi kausi näyttää Taffinin mukaan aivan erilaiselta.
– 2017 tulee olemaan täysin erilainen. Nyt pystymme varmistamaan, että kaikki, mitä tehtaalla tehdään, toimii myös radalla.
– Nyt pystymme takuulla reagoimaan ongelmiin ja korjaamaan ne ajoissa, Taffin sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen