Tässä ovat kaikkien aikojen parhaimmat sadekelin F1-kuskit – katso kunnioitusta herättävä lista
Kuva: Getty Images
Kaikki kunnia Max Verstappenille, jonka viimesunnuntainen Brasilian GP:n ajosuoritus oli mykistävää katsottavaa. Ylistävimmät puheenvuorot vertasivat nuorukaista sadekelin maestroihin Ayrton Sennaan ja Michael Schumacheriin hollantilaisen tanssiessa helposti sateessa ohitse kilpatovereistaan.
Hattua päästä, mutta Verstappenilla on vielä pitkä työsarka edessään, ennen kuin hän voi täyttää kahden lajilegendan saappaat. Tosin, mikäli toissapäiväisen kaltainen suoritus toistuu vielä parikin kertaa, ei Vertappenin tarvitse kauaa odottaa.
Ketkä sitten ovat F1-historian parhaat sadekelin kuljettajat? SuomiF1-sivusto laati listan mielestään parhaista ratinvääntäjistä, jotka erottuivat edukseen vaikeissa keliolosuhteissa. Lisäksi jaamme kunniamainintoja muutamille kuljettajille, jotka eivät mahdu TOP5-listalle, mutta ansaitsevat ehdottomasti tulla mainituiksi.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus