Max Verstappenille kovaa kritiikkiä: ”Massiivisen yliarvostettu”
Kuva: Getty Images
Red Bullin teinisensaatio Max Verstappen kohahdutti jälleen Brasilian GP:ssä upeilla ohituksillaan. Verstappen ajoi hienon kisan vaikeissa olosuhteissa sijoittuen kolmanneksi. Nuorukainen sai paljon suitsutusta osakseen, mutta kaikki eivät silti ole vielä vakuuttuneita.
Sky Sportsin makasiiniohjelmassa asiantuntijavieraana ollut Racecar Engineering lehden toimittaja Sam Collins ei ole vakuuttunut vielä Verstappenin taidoista. Collinsin mukaan Verstappenilla oli myös tuuria Brasilian GP:n tiukoissa tilanteissa.
– Hän ei ole yksi parhaista. En ole yksi Maxin isoimmista faneista, mielestäni hän on massiivisen yliarvostettu, Collins täräytti.
– Hän ei käytä oveluutta ajamisessaan. Hän menee autoon ja ajaminen on hänelle kuin Playstationilla (pelikonsoli) pelaamista. Hän ei täysin ymmärrä, mitä hän tekee, Collins jatkoi.
Verstappenin aggressiivinen ajotyyli on ollut koko kauden yksi suurimmista puheenaiheista. Hollantilaiselta on nähty hienojen ohitusten lisäksi myös paljon kyseenalaisia vaaratilanteita. Collins myöntää kuitenkin, että Verstappenilla on lahjoja.
– Mutta jotkut liikkeet, mitä hän teki kanttareiden ulkopuolella oli kunnon ajamista, joten kyllä hänellä lahjoja on.
Lue lisää Verstappenista seurantalinkistämme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen