F1-kuski otti kantaa sääntömuutoksiin kesken kauden: ”Olen skeptinen”
Kuva: Getty Images
Ennen Saksan GP:tä FIA avasi jälleen niin sanotun radiohiljaisuuden. Tallit voivat jälleen keskustella kuljettajien kanssa mistä vaan tiimiradiossa. Tätä ennen tallit eivät voineet ohjeistaa kuljettajiaan radion avulla.
Williamsin brasilialaiskuljettaja Felipe Massan mielestä uusi sääntö on parempi, mutta Massa kirjoitti kolumnissaan, että sääntömuutosten tekeminen kesken kauden ei ole paras tapa.
”Olen aina skeptinen, kun sääntöjä muutetaan kesken kauden. Minun tilanteessani sääntömuutos ennen Saksan GP:tä ei muuttanut paljoakaan”, Massa kirjoitti.
”Totuin radiohiljaisuuteen ennen Hockenheimia, ja aloin taas keskutelemaan radion kautta ilman ongelmia viime viikonloppuna. Mutta ennen Saksaa tilanteista jaettiin rangaistuksia, jotka hieman epäilyttävät”, Massa jatkoi.
Nico Rosberg hävisi tärkeitä pisteitä radiosäännön takia aiemmin tällä kaudella, kun talli antoi hänelle ohjeita radion kautta, josta myös rangaistiin Rosbergia. Massan mukaan pitäisi olla painavia perusteita sääntöjen muuttamiselle kesken kauden.
”Minun kantani on, että ei ole ideaali tilanne muuttaa sääntöjä kisasta toiseen, ellei niille ole turvallisuusperusteita”, Massa kirjoitti.
Lähde: motorsport.com
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin