Entinen F1-maailmanmestari avautui kolaristaan: ”Olin varma, että kuolen”
Kuva: Getty Images
Vuonna 1992 Formula ykkösten maailmanmestaruuden voittanut Nigel Mansell avautui pahasta kolaristaan arvostetussa Le Mansin 24 tunnin kilpailussa vuonna 2010.
Moni fani pelkäsi jo pahimman tapahtuneen, kun Mansellin autosta rikkoutui rengas ja brittikuski ajautui hurjannäköisesti turvakaiteeseen. Mansell pelkäsi myös itse pahimman puolesta.
– Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun ajattelin, että ’se oli siinä, olen lopussa, olin varma, että kuolen’. Törmäsin kaiteeseen kahteen tai kolmeen kertaan, Mansell kertoi Daily Mirrorille.
Mansell selvisi kuitenkin säikähdyksellä, vaikka hän menettekin osittain puhekyvyn, eikä hän muistanut omaa vaimoaan tai omia lapsiaan.
F1-legendan mukaan taikatemput ja taikuus auttoi häntä paranemaan.
– Taikuuden opettelu oli avainasemassa siinä, että parannuin ja pystyn nykyään elämään normaalia elämää. Aloitin perustempuista, Mansell avasi taikuuden merkitystä.
– Nykyään se on monella tapaa yhtä jännittävää kuin kilvanajo. Ei ole hienompaa tunnetta kuin jättää joku suu auki ihmettelemään temppua, jonka teit, Mansell hehkutti.
Nykyään Mansell kiertää tekemässä taikatemppuja ympäri Iso-Britanniaa erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa. Mansell on päässyt esiintymään jopa Amerikkaan asti.
Lähde: mumbaimirror.com
LUE MYÖS:
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- McLarenilla kuohuu: Tallipomolta suoraa puhetta viikonlopun kolarista
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”
- Singaporen GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Kimi Antonelli voi ratkaista mestaruuden Austinissa – Verstappen sotkee pakkaa
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Ratkesiko Formula 1 -mestaruus tähän?
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”