Indonesialainen Rio Haryanto ajanee Saksan GP:n ensi viikonloppuna, vaikka hänellä ei ole enää rahoitusta loppukaudeksi. Haryantolla on koko kauden sopimus, mutta rahoitusta riitti vain Unkarin GP-kilpailuun saakka. – Uskon ja toivon, että Manor antaa Rion ajaa Saksassa, silloin meille jäisi kesälomaviikot aikaa kerätä lisärahoitus loppukaudeksi, sanoo Haryanton manageri Piers Hunnisett Autosportille. – Toivottavasti tiimi ajattelee samalla tavalla, se olisi kohtuullista Rioa kohtaan. Manorin kilpailupäällikkö Dave Ryan ei tyrmää ajatusta, mutta kertoo, että kaikki on tiimin omistajan Stephen Fitzpatrickin käsissä. – Sopimus on voimassa koko kauden ja Rion joukkoineen on pystyttävä täyttämään siitä oma osansa. Pyrimme antamaan heille mahdollisuuden tehdä sen, Ryan sanoi. – Toivomme, että Rio jatkaa meillä, sillä hän on mainio lisä tiimiimme.

LUE MYÖS: