F1-tulokaskuski kiukkuissaan ensimmäisten pisteidensä menetyksestä – ”Käännyin niin kuin aina!”
Renaultin F1-kuljettaja Jolyon Palmer on ollut kiukkuinen mies Unkarin sunnuntai-illassa.
Tarjolla olisi ollut uran ensimmäisen MM-pisteet, mutta ajovirhe kilpailun 49. kierroksella maksoi pistesijan. Hän oli tuossa vaiheessa kymmenentenä, mutta päätyi sijalle 12.
– Kiukuttaa, sillä ensimmäiset F1-pisteeni olivat otettavissa. Auto tuntui hyvältä ja olin ajamassa sijalle 10, hän manasi formula1.comin mukaan.
Palmer teki virheensä mutkassa neljä.
– Käännyin siinä niin kuin aina. En tullut täysillä ja pidin renkaista huolta. Jostain syystä menetin auton hallinnan. Täytyy tutkia kaikki insinöörien kanssa, olisiko siinä jotain, minkä olisin voinut estää, Palmer sanoi.
Palmer ajoi kuitenkin uransa parasta kisaa.
– Olin kymmenentenä, kaikki stopit oli tehty, ja vauhti oli hyvää verrattuna edellä ja takana ajaviin. Olemme ottaneet askeleen eteenpäin, hän kiitteli tiimiä.
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä

- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”