Kaksi Tommi Mäkisen suojattia Jyväskylän MM-ralliin – melkoisia yllätysnimiä!

Toyota Gazoo Racingin kaksi nuorta kehityskuljettajaa valmistautuu Suomessa tallipäällikkö Tommi Mäkisen ohjauksessa uransa ensimmäiseen MM-ralliin Jyväskylässä ensi kesänä.
Nimet eivät kerro oikeastaan kellekään yhtään mitään, sillä kyse on nuorista japanilaiskuljettajista Takamoto Katsutasta ja Hiroki Araista.
He molemmat osallistuvat Jyväskylän MM-ralliin ensi kesänä Fordin RC2-luokan autoilla, vaikka kuuluvat Toyotan kehitysohjelmaan. Toyota on tulossa isolla kalustolla MM-sarjaan 2017.
Kaksikko ajoi viime kaudella SM-sarjassa Subarulla. Molemmat jatkavat SM-sarjassa ensi kaudella ja he ajavat myös ainakin EM-sarjan Viron osakilpailun.
Tommi Mäkinen on tyytyväinen 22- ja 23-vuotiaiden japanilaiskuljettajien kehitykseen.
– On ilo sanoa, että Katsuta ja Arai ovat kehittyneet aivan valtavasti sinä aikana, kun he ovat olleet meidän kehitysohjelmassamme. Kumpikin tarvitsee vielä lisää kokemusta ralleista. Olen valmentanut heitä nyt 10 kuukautta ja uskon vahvasti, että molemmilla on mahdollisuuksia mennä rallissa paljon pidemmällekin, Mäkinen sanoo WRC.comille.
– Meidän tiimimme tekee kaikkensa, että he saisivat mahdollisuuden maksimoida potentiaalinsa ja kykynsä urallaan, Mäkinen sanoo.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK14: Sardinian MM-rallissa hurjaa draamaa: Sébastien Ogier ajoi ulos – Hyundailla tallimääräys
- Max Verstappen paalulle huimaavalla ylivoimalla – kärkikolmikossa jättiyllätys!
- Q2: Aika-ajoissa paukkuu jättiyllätyksiä! Kovia nimiä ulos toisessa osiossa
- EK13: Sébastien Ogier edelleen vaikeuksissa – Esapekka Lappi lähestyy
- Q1: Valtteri Bottas sai karvasta kalkkia tallitoverilta – Charles Leclercille katastrofi
- EK12: Sébastien Ogierilta karmea moka! Esapekka Lappi pohja-ajalla takaisin voittotaistoon
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Espanjan viimeisen harjoituksen loppu poikii herkullista aika-ajoa – Valtteri Bottas hyvässä vauhdissa
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Piilotteliko mahtitalli paukkujaan toisessa harjoituksessa? Valtteri Bottas lupaavassa vauhdissa
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”