Ecclestone tuohtunut F1:n kaupallisten oikeuksien kohtalosta: ”Käteni ovat olleet sidotut”
Kuva: Getty Images
Formula One Groupin eli F1:n kaupallisia oikeuksia hallinnoivan konsernin suurin omistaja CVC Capital Partners on ollut jo pitkään aikeissa myydä osakkeensa. Bernie Ecclestone on huolissaan, miten lajille käy, jos kaupasta ei pian päästä yksimielisyyteen.
CVC omistaa osakkeista selkeän enemmistön eli 70 %. Myynnistä on huhuttu jo pitkään, nyt Ecclestone yrittää saada CVC:n toimitusjohtajan Donald McKenzien tekemään ratkaisunsa mahdollisimman pian.
– Haluaisin saada päätöksen siitä, aikooko McKenzie päästä eroon yhtiöstä vai ei. Jos hän ei halua, me voisimme pyörittää yhtiötä eri tavalla kuin nyt ja saisimme mahdollisesti aikaan paljonkin parannuksia, Ecclestone sanoi Grandprix.comin mukaan.
Ecclestonea on nyppinyt, kun FIA:n presidentti Jean Todt kritisoi avoimesti lajin nykytilaa sanoen, ettei itse enää ostaisi lippua kilpailuun. Ecclestone sanoo, ettei syy ole hänen.
– Käteni ovat olleet viime aikoina sidotut yhtiöni johtamisen kanssa, Ecclestone sanoi The Telegraphille.
– Olisi paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta en ole voinut, koska CVC haluaa, että yritystä johdetaan kuin julkista yritystä, Ecclestone valitti.
Viime viikolla F1-komissio kokousti, ja huhujen mukaan siellä pohdittiin, miten ja mihin suuntaan laji jatkaa Ecclestonen aikakauden jälkeen. Kun mogulilla on ikää 85 vuotta, on selvää, ettei hän johda formula ykkösiä enää loputtomiin.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi