Ogier aloittanut MM-rallit murskaavasti: “Otin riskejä, jollaisia en ole koskaan ennen ottanut”
Kuva: Getty Images
Sebastien Ogier on hallinnut rallin MM-sarjaa musertavalla ylivoimalla kolme viime kautta. Kolminkertaista maailmanmestaria ei näy pysäyttävän yhtään mikään, sillä tämä kausi on alkanut aivan yhtä ylivoimaisesti.
Ruotsin rallissa Ogier näytti jälleen osaamisensa ja tasaisuutensa. Hayden Paddon jäi hankalissa oloissa ajetussa kilpailussa puoli minuuttia, ja kun Ogier vei nytkin myös Power Stagen nimiinsä, hänellä on kauden kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta maksimipisteet. MM-sarjan kakkosena oleva Andreas Mikkelssen on jäänyt jo nyt 22 pistettä. Tällä vauhdilla eroa kaikkiin muihin on kauden päätteeksi reilut 150 pistettä.
– Kaksi voittoa kauden kahdesta rallista, ei tämä olisi paremmin voinut alkaa. Etenkin Ruotsin viimeisenä päivänä jouduin ottamaan sellaisia riskejä, mitä en ole koskaan urallani ennen ottanut, Ogier sanoi WRC.comille.
– Vielä alkuviikosta olosuhteet olivat Ruotsissa aivan kaameat, mutta järjestäjät tekivät todella hyvää työtä ja ralli oli lopulta todella hyvä.
Jari-Matti Latvalan kausi on puolestaan alkanut kammottavasti, hänellä ei ole vielä yhtään MM-pistettä. Maailmanmestaruushaaveet ovat jo nyt käytännössä enemmän kuin erittäin ohuet.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Meksikon aika-ajoissa huippujännittävä päätös – Ferrari lähellä jättisensaatiota
- McLaren-kuljettaja joutui äkillisesti sairaalaan Meksikon harjoitusten jälkeen
- F1-konkari kertoo Mika Häkkisen erikoisesta taidosta Michael Schumacheria vastaan – ”Vain hän pystyi siihen”
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden

- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden