McLaren-pomo luottavaisena uuden auton suhteen: ”Tiedämme auton olevan parempi kuin viime vuonna”
Surkean viime kauden kokenut McLaren vaikuttaisi olevan oikealla tiellä autonsa parantamisen suhteen, uskoo tallin kilpailutoimenjohtaja Eric Boullier.
– Kaikki saamamme luvut käyvät yhteen sen kanssa, mitä odotamme, Boullier kommentoi ESPN:n mukaan tänään käynnistyneiden talvitestien ensimmäisen puoliskon jällkeen.
– Talven työ perustetaan odotuksille ja simulaatioille ja se on hyvä merkki ja tarkoittaa, että työkalumme toimivat oikein. Se meinaa, että tiedämme automme olevan parempi kuin viime vuonna, Boullier lisää.
Talli ajoi 35 kierrosta ensimmäisen osion aikana. Enemmän olisi Boullierin mielestä kuitenkin enemmän.
– 35 kierrosta ei ole pars mahdollinen, mutta saimme ainakin katettua ison osan suunnitelmistamme, hän kommentoi.
Viime kaudella suurta epäluotettavuutta osoittautunut Hondan voimanlähde ei ainakaan vielä pettänyt, mutta Boullier ei ala spekuloimaan sen kummemmin uuden Hondan hyvyydellä.
– En kommentoi moottoria sen kummemmin, muuta kuin että se toimi tänä aamuna, mikä on hyvä. Minä olen vastuussa auton rungosta, kuljettajista ja sen sellaisesta. Tällä osa-alueella yritämme päästä tavoitteisiimme, mutta moottoripuolesta pitää kysyä Hondalta. Voitamme, jahka meillä on paras kuski, paras runko, paras tiimi, paras auto ja paras moottori, Boullier summaa.
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä