Nico Rosbergin hattutemppu toi hänelle kyseenalaista kunniaa – pääseekö irti ikävästä tittelistä?

Mercedeksen Nico Rosberg hieroi balsamia haavoihinsa viime kauden päätteeksi nappaamalla kauden kolmesta viimeisestä GP:stä kolme voittoa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt taistossa tallikaveria Lewis Hamiltonia vastaan, vaan brittikuski vei maailmanmestaruuden toisen kerran peräjälkeen.
Rosbergin kolmen peräkkäisen voiton hattutemppu nosti saksalaisen samalla ikävän ennätyksen jaetulle kärkipaikalle. F1-sarjan historia tuntee Rosbergin lisäksi vain yhden kuljettajan, joka on pystynyt nappaamaan kolme peräkkäistä voittoa, mutta ei ole silti juhlinut koskaan maailmanmestaruutta.
Sir Stirling Moss voitti kauden 1957 kaksi viimeistä ja kauden 1958 ensimmäisen osakilpailun, mutta 16 GP-voiton mies jäi molemmilla kausilla MM-hopealle. Moss nappasi urallaan kaikkiaan neljä hopeamitalia, mutta mestaruudettomuudesta huolimatta häntä pidetään yhtenä aikakautensa parhaimmista kuljettajista.
Tästä tilastosta eroon pääseminen antaa varmasti Rosbergille lisävirtaa ensi kauden mestaruustaistossa.
F1-historia tuntee myös kuusi kuljettajaa, jotka ovat juhlineet vähintään kolmea peräkkäistä voittoa, mutta he ovat jääneet silti ilman mestaruutta kyseisellä kaudella. Nämä kuljettajat ovat kuitenkin pystyneet nappaamaan mestaruuden jollain toisella kaudella.
Alan Jones 1979 (mestari 1980)
Ayrton Senna 1989 (1988, 1990, 1991)
Alain Prost 1990 (1985, 1986, 1989, 1993)
Nigel Mansell 1991 (1992)
Damon Hill 1993, 1994 (1996)
Michael Schumacher 1998, 2006 (1994, 1995, 2000-2004)
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Useat lähteet: Valtteri Bottas allekirjoittanut F1-sopimuksen
- Ford ottamassa odotettua suurempaa roolia Red Bullilla
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Red Bull kriisissä? – henkilöstöä uhkaa luikkia muualle
- Ferrarilla suunnitteilla hyvin rohkea ratkaisu
- Taas uusi tallikaveriehdokas Valtteri Bottakselle