Historia: Kaksi F1-legendaa juhli ensimmäisiään 30 vuotta sitten – Rosbergilla iso osuus
Kuva: Getty Images
6. päivä lokakuuta 1985 on varmasti tallentunut pysyvästi kahden F1-legendan muistilokeroihin. Tuolloin Nigel Mansell nappasi F1-uransa ensimmäisen GP-voiton ja Alain Prost varmisti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden Brands Hatchin osakilpailussa Isossa-Britanniassa.
Myöhemmin brittien suureksi sankariksi kasvanut Mansell ehti metsästää uransa avausvoittoa peräti 72 GP:n ajan ennen kuin täysosuma lopulta osui kohdalle. Kolmannesta ruudusta liikkeelle startannut Mansell voitti kilpailun lopulta 20 sekunnin erolla ennen Ayrton Sennaa.
Rosberg koki Sennan olleen syypää aiemmin tapahtuneelle osumalle, joten viiksekäs suomalainen päätti maksaa brassille potut pottuina.Mansellin tallikaverilla Keke Rosberilla oli lopulta suuri rooli britin voitossa. Rosberg teloi autoaan hänen kamppaillessa Sennaa vastaan kilpailun kärkipaikasta alkukierroksilla. Viimeiseksi pudonnut Rosberg palasi varikolta sopivasti kärkikaksikon Senna-Mansell edelle. Hänen kurvailunsa kierroksen edellä ajaneen Sennan edessä avasi takaportin Mansellin ohitukselle. Rosberg päästi nopeasti tallikaverinsa edelle jääden vielä hetkeksi pitelemään Sennan Lotusta takanaan. Rosberg koki Sennan olleen syypää aiemmin tapahtuneelle osumalle, joten viiksekäs suomalainen päätti maksaa brassille potut pottuina. Rosberg nousi lopulta kisassa viimeiseltä sijalta kolmanneksi juhlimaan Mansellin ensivoittoa palkintokorokkeelle. Brittiyleisö juhli luonnollisesti uuden kansallissankarinsa ensivoittoa, mutta varikolla suurimmat aplodit keräsi McLaren-kuljettaja Alain Prost, joka varmisti neljännellä sijallaan uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden. Prost tulisi nappaamaan urallaan vielä kolme mestaruutta lisää. ”Professorista” tulisi kasvamaan vielä lajin legenda, kuten myös Mansellista, jonka oman tittelin aika koitti vuosia myöhemmin.
How happy?! #OnThisDay 30 years ago, @nigelmansell won his first #F1 race at the Europe GP snpy.tv/1Lek0Dc
Mansell wasn’t the only one celebrating #OnThisDay - @Prost_official clinched a 1st #F1 world title @Brands_Hatch too
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
