F1-sarja vitsaili hittielokuvan hengessä
Tänään on ympäri maailmaa eri medioissa huomioitu ns. Paluu tulevaisuuteen -päivää. 80-luvun hittielokuvatrilogiassa päähenkilö matkaa aikakoneeksi muunnetulla DeLorean-autolla ajassa.
Sarjan 1989 valmistuneessa toisessa osassa matka käy parhaillaan elettävään päivään: lokakuun 21. päivään vuonna 2015. Elokuva esitteli silloin hurjia teknisiä visioita tulevaisuuden keksinnöistä, joihin leijulautojen ja itsestään solmiutuvien kengännauhojen ohella kuuluivat myös lentävät autot.
Vaikka lentäviä autoja ei joitakin enemmän tai vähemmän onnistuneita prototyyppikokeiluja lukuunottamatta ole, ei se estänyt F1-sarjaa tarttumasta aiheeseen Twitterissään.
Kuvassa Sauber-kuljettaja Kamui Kobayashi kolaroi Lotuksen Romain Grosjeanin kanssa Monacon GP:n lähdössä 2012. Hurjasta ilmalennosta huolimatta Kobayashi pääsi omin voimin varikolle, mutta joutui keskeyttämään kisan viiden ajetun kierroksen jälkeen.
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
