Renault-pomo ilmoitti merkkinsä F1-tulevaisuudesta: ”Se on loppu nyt”
Ranskalainen autonvalmistaja Renault neuvottelee parhaillaan uusiksi nykyisiä sopimuksiaan asiakkaidensa Red Bullin ja Toro Rosson kanssa. Taustalla on ranskalaismerkin päätös lakata toimittamasta moottoreita F1-talleille, kertoo Autosport.
Renault’n on huhuttu ostavan Lotus-tallia, mutta kauppaa ei ole vieläkään lyöty lukkoon. Renault puntaroi edelleen mahdollisuuksiaan tulevaisuuden suhteen. Myös merkin katoaminen F1-maailmasta on mahdollisuus.
Yhtiön pääjohtaja Carlos Ghosn myönsi kuitenkin Frankfurt Motor Show -messuilla ensimmäistä kertaa virallisesti merkin lopettavan voimanlähteiden toimittamisen.
– Sanon sen suoraan: se on loppu nyt. Olemme jo varoittaneet F1-sarjan johtohenkilöitä, etteivät he laskisi jatkossa meidän varaan voimanlähdetoimittajista puhuttaessa, Ghosn totesi Autosportin mukaan.
– Kunnioitamme nykyisiä sopimuksiamme, mutta mutta Renault ei enää aio jatkossa kehittää ja tuottaa voimanlähteitä sarjaan.
Takavuosien menestyjien Red Bullin ja Renault’n välit ovat kiristyneet uusien voimanlähteiden aikakaudella. Ghosn kokee hänen yrityksensä saaneen osakseen tarpeetonta kritiikkiä.
– Kun voitimme mestaruuksia, kaikki muistivat aina vain tallin nimen. Nyt kun ongelmia on ollut, ovat he ensimmäisenä osoittamassa meitä. Onko se reilua vai ei? Minusta kyse ei ole siitä, vaan urheilusta. Mutta ei tällaisessa tilanteessa voi toimia sanoen ”hävisin, mutta kumppanini oli aivan…”, Ghosn sanaili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä