Max Verstappen: ”En ollut uskoa sitä”
Kuva: Getty Images
Max Verstappen antaa itselleen tyydyttävän tai hyvän arvosanan tulokaskautensa ensimmäisestä puoliskosta.
Alankomaalaisen suoritustaso on ollut epätasainen – hän on useimmiten jäänyt tallikaverinsa Carlos Sainzin taakse sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta tästä huolimatta johtaa häntä sarjataulukossa parin huipputuloksen ansiosta.
– Minusta olen saanut aika hyvän alun; ehkä seiska tai kasi, mutta en antaisi itselleni ikinä täyttä kymppiä, hän sanoi Crash.netille.
Viimeisimmässä Unkarin kisassa Verstappen oli peräti neljäs, mitä tosin auttoi toki kisan lukuisat insidentit.
– Olin uskomattoman iloinen – neljänneksi sijoittuminen oli uskomaton tulos. Se oli kovaa, erityisesti siksi, että starttini oli melko huono, mutta pysyin keskittyneenä, en antanut periksi ja metsästin ihmisiä edessäni, hän sanoi.
– En ollut uskoa sitä. Olin niin iloinen ja vielä ylitettyäni maaliviivankin en pystynyt ilmaisemaan tunteitani, koska oli niin kuohuksissa.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus