Räikkönen yhä riittävän vahva – ”Onko Ferrarilla tarpeeksi hyvää tahtoa”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottaksen siirtyminen Kimi Räikkösen korvaajaksi Ferrarille ensi vuonna ei ole niin itsestään selvää kuin Italian median asian esittää, arvelevat Peter Windsor, joka on aiemmin työskellyt tallissa, ja ajovalmentaja Rob Wilson.
Kaksikko keskusteli tilanteesta tuoreessa The Racer’s Edge -podcastissa, jota Windsor isännöi.
– Itse olisin hiukan yllättynyt, koska tiedän, miten iso rooli Toto Wolffilla on ollut Valtterin urassa ja hän on sijoittanut Valtteriin. Voisi kuvitella, että jossain vaiheessa hän haluaisi Valtterin Mercedekselle, Windsor sanoi.
Myös Wilson arvioi, ettei Bottaksen siirtyminen Ferrarille ensi kaudella ole vielä kiveen hakattuna.
– Se saattaisi olla ehkä melkein vuoden liian aikaisin. Vaatisi paljon liikettä, jotta se tapahtuisi jo nyt, hän sanoi.
– Tämä ei tarkoita, että he välttämättä pitäytyisivät Kimissä. Miksipä ei pistettäisi [Nico] Hülkenbergiä sinne yhdeksi kaudeksi ennen seuraavaa juttua.
Wilson, joka ei koskaan ole tehnyt salaisuutta siitä, että hän on Räikkösen suurin fani, sanoo kuitenkin toivovansa, että muutoksia kokoonpanoon ei ylipäänsä tarvita.
– Hän taisteli voitosta Bahrainissa ja ehdottomasti suoriutui Vetteliä paremmin. Ja niin voi tapahtua uudestaankin. Me olemme noin puolivälissä kautta – tilanne voi kääntyi ympäri, ajovalmentaja sanoi.
– Kysymys on siitä, onko Ferrarilla tarpeeksi hyvää tahtoa antaa niin tapahtua. He miettivät, että rahaa kuluu paljon ja nämä eivät ole aivan niitä tuloksia, joita odotamme.
– Hänen vuorovaikutuksensa vähäisyys erityisesti auton ulkopuolella ei oikein tuota hyvää tahtoa, mitä hän tarvitsee.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus