Manor: Talli nyt paljon vahvempi taloudellisesti
Kuva: Getty Images
Konkurssin partaalta uusien omistajien voimin pelastuneen Manorin johto sanoo tallin olevan nykyisin edelliskautta vahvempi taloudellisesti.
F1-sarjan kotisivun haastattelemat tallipäällikkö John Booth ja urheilujohtaja Graeme Lowdon sanovat, että tähtäin on nyt pidemmällä kuin yhdessä kisassa tai edes kaudessa kerrallaan.
– Rahoitukseltamme olemme nyt paljon vahvemmassa asemassa. Ongelma, joka meillä oli vastassamme viime vuonna oli samanlainen kuin monilla muilla yhtiöillä – ei mitenkään formula ykkösille erityinen ongelma, Lowdon sanoi.
Organisaatio tallissa on pysynyt jokseenkin muuttumattomana viime vuodesta, lisäsi Booth:
– Rakenne ja toiminta on hyvin samanlaisia. Osa ratainsinööritiimistä on muuttunut, joten muutamat toimintamallit siellä ovat muuttuneet, mutta kokonaisrakenne on sama, hän sanoi.
Tallipäällikkö kertoi, että luvattua täysin uutta autoa kuluvalla kaudelle ei ehkä tule. Tämä ei sinänsä ole huolestuttava merkki.
– Lopputavoite on saada paras mahdollinen tulos kauden 2016 lopussa ja tultaessa kaudelle 2017. Meidän on siis selvitettävä, mikä on paras tapa lähestyä sitä, hän sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia