Sardinian rallin yllättäjä: ”Tämä ei ole varmastikaan yksittäistapaus”

Hyundai-kuljettaja Hayden Paddon otti uransa ensimmäisen palkintokorokesijoituksen Sardinian rallissa sunnuntaina.
Uusiseelantilainen jopa johti rallia pitkään, mutta joutui lopulta tyytymään kakkossijaan kolmen minuutin erolla totuttuun voittajaan, Sebastien Ogieriin.
– Viikonloppu on ollut uskomaton. Toinen sija on paljon enemmän kuin odotimme tästä rallista. Odotukset tullevat olemaan paljon korkeammat loppuvuoden, Paddon sanoi FIA:n lehdistötilaisuudessa rallin jälkeen.
28-vuotias sanoi kuitenkin yrittävänsä pitää itsensä realistisena siitä, mitä saavutettavissa jatkossa on.
– Tämä ei ole varmastikaan yksittäistapaus, mutta meidän on pidettävä jalkamme maassa. Minun tavoitteeni Puolaan oli sijoittua kärkiviisikkoon ja se pysyy yhä samana, hän sanoi.
– Mutta toki olen kilpailuhenkinen ihminen ja ehkä Australiassa voimme alkaa tavoitella voittoa. Tieolosuhteet ja pito ovat siellä samankaltaiset kuin täällä. Auto on ehdottomasti hyvä ja minulla on yhä paljon parannettavaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katastrofaalinen viikonloppu – tekniikka petti Tuukka Taposen jälleen
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys

- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia