Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn vaatii tulevan moottoriuudistuksen jälkeen moottorintoimittajia laskemaan voimanlähteidensä hintoja oleellisesti.

Nykyiset V6-turbokoneet maksavat asiakastalleille noin 18 miljoonaa puntaa eli lähes 25 miljoonaa euroa. Se on pienille talleille leijonanosa ja suurin yksittäinen osa niiden budjetista.

– Moottorit olivat iso kustannus vuosia, mutta edellisten V8-moottorien aikana saimme pienennettyä sitä. Valitettavasti nyt olemme takaisin alkuperäisessä tilanteessa, ja se ei ole kovin sieettävä asia, Kaltenborn toteaa Autosportille.

Lisäksi Kaltenborn näkee vääränä tilanteen, jossa moottorinvalmistajat käyttävät asiakastallejaan hyväksi kehitystyössä.

– Ymmärrämme kyllä asiakkaana, että valmistaja haluaa esitellä ja näyttää uusinta teknologiaansa ja edistysaskeliaan, mutta sitä ei pitäisi tehdä meidän kustannuksella.

– Minusta meidän ei tule rahoittaa heidän tutkimus- ja kehitystyötään, sillä he rakentaisivat kyseisen voimanlähteen jokatapauksessa.