Valtteri Bottaksen nouseminen sarjataulukon häntäpäästä 2013 peräti neljänneksi viime vuonna ei ollut yllätys tallin johdolle, sanoo Claire Williams.

Bottas on ollut tallissa eri tehtävissä jo useamman vuoden ja apulaistallipäällikkö sanoo, että kuljettajan taidot eivät ole koskaan jääneet epäselviksi.

– Kun Valtteri tuli talliin 2010 ja näimme hänen kehittymisensä läpi junioriformuloiden, me tiesimme, että hän oli jotain erityistä. Se, mitä hän teki viime vuonna ei ollut siis suuri yllätys, Williams sanoi Crash.net-sivustolle.

Suurimpana vahvuutena tallipomo sanoo näkevänsä Bottaksen kyvyn oppia niistä muutamista virheistä, joita hän teki.

– Minusta hänen suurin ansionsa viime vuonna oli se, että hän ei koskaan toistanut virheitään. Jos hän teki virheen hän oppi siitä ja nuorelle kilpa-ajajalle se on todellinen taito, Williams selitti.

– Hän on hieno ihminen tiimissä ja monipuolisen kuljettaja.