Hollantilaiskuski Giedo van der Garde ja Sauber-talli ovat purkaneet keskinäisen sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Van der Garde ilmoitti asiasta Facebook-sivuillaan.

Pitkässä viestissään hollantilainen tilittää avoimesti sopimusotkuja ja taustoittaa aina oikeuteen asti päätynyttä riitaa tallin kanssa.

– Intohimoisena kilpa-ajajana tunnen oloni surulliseksi ja erittäin pettyneeksi. Olen työskennellyt kovasti koko urani saavuttaakseni unelmani, F1-kisakuskin paikan. Minulle olisi ollut tarjolla hyvä paikka keskikastin tiimissä, mutta nyt tämä mahdollisuus on otettu minulta pois, ja tiedän että F1-urani on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ohitse, van der Garde kertoo viestissään.

Hollantilainen kertoo käyneensä tallin kanssa taistoa ajopaikastaan jo pidemmän aikaa.

– Oikeustoimet aloitettiin jo viime vuoden puolella. Asianhoitoni ei jäänyt viime tippaan, mutta siitä tuli julkista vasta viime viikolla kun yritimme painostaa tiimiä hyväksymään meidän kanssa tehdyn sopimuksen oikeusteitä käyttäen.

Lopulta van der Garde kertoi luopuneensa syytteistä, koska hän ei halunnut tuottaa tallille, sen kuljettajille tai johtohahmoille enempää lisähaittaa.

– Oikeustoimin jatkaminen olisi mitä todennäköisimmin tarkoittanut koko tallin Australian GP:n romuttumista. Autot olisi todennäköisesti takavarikoitu, kilpakuskien lupaavat urat olisivat joutuneet koetukselle ja tallijohtokin olisi saattanut joutua jopa telkien taakse, van der Garde maalaili kauhukuvia.

Van der Garde kertoo tulevaisuutensa olevan tällä hetkellä avoin, mutta hän aikoo tutkia eri mahdollisuuksia lähiaikoina. Hän kertoo ainakin kestävyssautojen ja Saksan DTM-sarjan kiinnostavan.

Viestinsä lopussa van der Garde kiittää kaikkia saamastaan tuesta. Hän myös toivoo, että hänen tapauksensa toimisi lähtölaukauksena toimille, jotta tulevaisuudessa vastaavanlaiselta vältyttäisiin.