Sami Seliö lähtee taas MM-tittelijahtiin – F1-veneiden osakisa pian Suomeen?

F1-veneiden MM-sarja alkaa tulevana viikonloppuna. Lajin kaksinkertaisella maailmanmestarilla Sami Seliöllä on edessä kahdeksastoista kausi F1-luokassa. Seliö jatkaa MM-sarjassa italialaisen Baba-venetehtaan ykköskuljettajana.
Suomalaismestarin tavoite on kahden neljännen sijan jälkeen selkeä: kolmas maailmanmestaruus.
– Pääsemme vapaissa harjoituksissa testaamaan veneeseen tehdyt muutokset. Meillä on matkassa uusia potkureita ja viimeisintä kehitysversiota oleva kisamoottori. Moottori kävi talven aikana Kanadassa ja sen virittämisestä vastaa sama yritys, jonka moottoreilla voitettiin viime kaudelle sarjan molemmat mestaruudet.
Seliön tallikaverina jatkaa 21-vuotias espoolaiskuljettaja Filip Roms, joka saa Qatariin ajettavakseen entistä nopeamman kaluston.
– Filipin oppivuodet ovat nyt takana. Hänellä on F1-kilometrejä riittävästi, joten alkavalla kaudella myös Filipin veneen moottorista otetaan enemmän hevosvoimia irti.
Viikonlopuksi Dohaan on luvattu aurinkoista, lämmintä, mutta tuulen osalta vaihtelevaa keliä.
– Kisassa mikä tahansa keli käy. Huomisiin harjoituksiin toivomme hyviä tuuliolosuhteita, jotta pystymme kokeilemaan veneen toimivuutta ja toteuttamaan kunnialla suunnitellun testiohjelman.
– Kalusto ja mies ovat kunnossa, ja myös motivaatio on korkealla. Kolmas maailmanmestaruus on täysin realistista saavuttaa, siksi muuta tavoitetta ei voi edes miettiä, Seliö toteaa Dohasta.
Seliö on mielissään F1-promoottorin ja Nelonen Median välisestä tv-sopimuksesta.
– Kotimainen TV-näkyvyys on lajillemme hieno ja tärkeä asia. Sen avulla on mahdollista, että F1-veneiden MM-osakilpailu järjestetään lähitulevaisuudessa myös Suomessa. Töitä kilpailun eteen tehdään koko ajan, Seliö paljastaa.
F1-veneiden MM-kausi käynnistyy lauantaina Qatarin Dohasta ja kausi päättyy viikkoa ennen joulua Arabiemiraattien Sharjahiin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla