Entinen F1-kuski John Watson ennakoi McLarenin voivan nousta Hondan kumppanina mestaruustason talliksi tulevaisuudessa, mutta tähän tulee kulumaan aikaa.

Watson arvioi GPUpdate.net-sivuston haastattelussa, että lajin nykyisten sääntöjen puitteissa mikään talli ei voi odottaa nousevansa huipulle lyhyellä aikavälillä.

– Tulee viemään aikaa koko paketin muovautumiseksi yhteen, jotta McLaren voi palata formula ykkösissä sille tasolle, johon he ovat tottuneet. Se on paljon vaikeampaa kuin heidän [edellisen Honda-yhteistyön aikaan] paljolti siitä syystä, että testausrajoitteet ovat erittäin haitallisia monille talleille, hän sanoi.

– Luulisin, että heillä on vähintään kahden vuoden ohjelma edessäään päästääkseen takaisin toistuvien voittojen tasolle ja kenties kolme dominoidakseen, Watson lisäsi.