Markkasen kommentti: Mikko Hirvonen, aina paras muista
Kuva: Getty Images
Mikko Hirvosen jossain määrin odotettu ilmoitus MM-ralliuran päättymisestä saatiin tänään. Taakse jää WRC-tasolla yli vuosikymmenen mittainen rupeama, joka olisi ansainnut paremman ja kirkkaamman kruunun kuin mitä keskisuomalainen lopulta koskaan sai.
– En ole seuraava suomalainen rallin supertähti vaan seuraava rallin suomalainen maailmanmestari, hän ilmoitti Urheilulehteen tekemässäni haastattelussa aikoina, jolloin hän ajoi vielä Marcus Grönholmin tallikaverina Fordilla.
Hän tiesi aikansa Fordin ykköskuskina koittavan Grönholmin väistyessä, ja lähelle aiettaan hän pääsikin. Mestaruus jäi kaudella 2009 yhdestä pisteestä kiinni. Tuolla kaudella hän voitti peräti neljä peräkkäistä voittoa, ja olisi voittanut tittelinkin, mikäli Ford olisi antanut hänen voittaa tallimääräyksellä Sardiniassa. Tuolloinen tallikaveri Jari-Matti Latvala ajoi voittoon, Hirvonen oli toinen, ja juuri tuon järjestyksen takia hän jäi lopulta pisteen päähän mestaruuden vieneestä Sebastien Loebista. Tuo kausi oli Hirvoselle muutenkin upea. 12 rallia, 11 podium-sijoitusta.
162 MM-starttia, 15 voittoa. Vähän ykkössijoja, sanoisi joku. Voittoprosentiksi muodostuu 9,26. Viimeiseksi ykkössijaksi uhkaa jäädä Sardinian MM-ralli 2012. Vertailun vuoksi: Mika Häkkinen starttasi F1-kisaan 161 kertaa ajaen 20 voittoa. Voittoprosentti on vain hieman parempi: 12,4. Oletteko siis sitä mieltä, että Häkkinen voitti urallaan suhteellisen vähän GP:itä?
Hirvosen voittosaldosta pitää muistaa se, että reilusti alle sata hänen voittamistaan MM-ralleista on jonkin muun kuin Sebastien Loebin voittamia. Sen lisäksi, että hän ajoi suurimman osan urastaan Loebin valtakaudella, toimi hän myös Fordin ”kakkoskuskina” Grönholmin taistellessa kuljettajien tittelistä Fordilla Loebia vastaan 2006-07. Hirvosen tehtävä oli turvata Fordille platinanarvoinen valmistajien MM-titteli.
Grönholmin ja Loebin väistyttyä valtaan astui uusi Sebastien: Ogier. Volkswagenin ykköstähti suhtautuu kylmän raa’asti kaikkeen, mikä on hänen ja voiton välillä. VW:n valtavien resurssien ja ylivoimaisen auton ansiosta Hirvonen ei ole pystynyt haastamaan häntä. Ford ei myöskään koskaan ollut varsinainen tehdastiimi, vaan kaikki toiminta pyöri M-Sportin kautta alihankintana. Siksi resurssien vertailut ensin Loebin-aikakauden Citroëniin ja nyt Volkswageniin eivät ole reiluja.
Hirvosen odotettiin voittavan mestaruus viime vuonna, kun Loeb oli väistynyt ja hän oli Citroënin ykköskuljettaja. Vähänpä tiesimme, kun Volkswagen ja Ogier vyöryivät yli. Ehkä lopullinen tosiasioiden myöntäminen tapahtui Sardiniassa, kun Hirvonen oli ajanut ulos palkintopallitaistelun keskellä, ja ero Ogieriin oli kasvamassa sen rallin myötä jo 93 pisteeseen. Kolmentoista osakilpailun kaudesta oli jäljellä kuusi. Vedän tämän johtopäätöksen siitä ulosajoa seuranneen haastattelun ulkopuolelle jääneestä kommentista, jonka julkistaminen nyt ei olisi korrektia Hirvosta kohtaan. Todetaan vain, että oli juhannuspäivän aamu.
Hirvosen voi tulkita tehneen lopettamispäätöksensä ennen Katalonian MM-rallia, siksi vapautunutta hänen ajamisensa ja esiintymisensä Espanjan auringon alla oli. Konkari ajoi etenkin asfaltilla upeita erikoiskoeaikoja ja nousi podiumille. Vanha raapaisi nuoremmilleen vielä yhdet jäljet selkään.
Edellä Kataloniassa oli kuitenkin kaksi Volkswagenia. Tällä kaudella hän on ajamassa MM-sarjassa neljänneksi kolmen VW-kuljettajan jälkeen. Hän on ollut MM-sarjassa neljästi toinen aina Sebastien Loebin takana. Kaksi MM-pronssia tulivat Loebin ja Grönholmin takana. Kosketusetäisyydelle hän siis pääsi, mutta oli liian usein paras muista – The Best of the Rest.
Harmi.
Ei pidä kuitenkaan sanoa, ettei Hirvosesta olisi ollut voittajaksi. 15 kertaa hänestä oli. Neste Rallin hän voitti vuonna 2009. Tuolloin taakse jäi kaikkensa antanut ja lopulta 25,1 sekuntia hävinnyt Loeb.
Siitä rallista suosittelen muistamaan Mikko Hirvosen.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys