Adrian Newey kertoi, miksi hän jättää formula ykköset
Kuva: Getty Images
Kuluvan kauden jälkeen formula ykköset päätoimisena tekniikkapomona jättävä Adrian Newey on kertonut tuoreessa Motor Sport -lehdessä päätöksen taustoja. Mies jää yhä Red Bullin palvelukseen, mutta jakaa aikansa muiden töiden kanssa.
– On ollut iso joukko syitä, jotka näyttelivät roolia päätöksessäni jättää formula ykköset sekä paljon sekavia tunteita. Minusta oli aika haastaa itseni jossain uudessa ja se oli ehdottomasti yksi tekijä, Newey kertoo.
Syynä olivat kuitenkin myös hänen aiemmin monesti mainitsemansa tekniset säännöt, jotka eivät enää menneiden vuosien tai vuosikymmenten tapaan tarjoa suunnitteluvapautta.
– Toisaalta olen myös sitä mieltä, että säännöistä on tullut liian rajoittavia. Me olemme vaarassa alustojen osalta tulla GP1-sarjaksi. Kaikki lähenevät toisiaan jatkuvasti enemmän ja enemmän samoilta näyttävien autojensa osalta, hän sanoi.
– Me olemme lähellä sitä tilanetta, että jos kaikki autot maalattaisiin valkoisiksi, niitä olisi vaikea erottaa toisistaan – erityisesti ensi vuonna, jolloin jopa erilaiset nokat menetetään.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus